Katsoin perässämme juoksevia pieniä aurinkomaan lapsia, jotka luulivat että meillä on kaikkea.
Katselin heidän sädehtiviä silmiään, joista kipunoi voimakas riemu, toivo ja tahto.
Kuuntelin heidän kirkkaina raikuvia ääniään, jotka hiljalleen kaikkosivat kauemmas taakse.
Äänet, jotka aukeaisivat pian uusille tulijoille, yhtä voimakkaina ja lähtemättöminä.

Kyyneleet vierivät hetken silmäkulmastani, enkä silloin saanut kunnolla tunteesta kiinni. Tarvittiin vuosia että ymmärtäisin edes vähän.

Katselinhan perässämme juoksevia pieniä aurinkomaan lapsia, jotka luulivat että meillä on kaikkea.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s