Katsoin perässämme juoksevia pieniä aurinkomaan lapsia, jotka luulivat että meillä on kaikkea.
Katselin heidän sädehtiviä silmiään, joista kipunoi voimakas riemu, toivo ja tahto.
Kuuntelin heidän kirkkaina raikuvia ääniään, jotka hiljalleen kaikkosivat kauemmas taakse.
Äänet, jotka aukeaisivat pian uusille tulijoille, yhtä voimakkaina ja lähtemättöminä.

Kyyneleet vierivät hetken silmäkulmastani, enkä silloin saanut kunnolla tunteesta kiinni. Tarvittiin vuosia että ymmärtäisin edes vähän.

Katselinhan perässämme juoksevia pieniä aurinkomaan lapsia, jotka luulivat että meillä on kaikkea.