Pelkän egonsa varassa roikkuva johtaja surkastuu ajan kuluessa omaan pelkuruuteensa

Koska meneillään oleva ajanjakso on aiheesta keskustelulle suotuisa, päätin sen pintaa hieman raapaista

Oletko työelämässä törmännyt ikäviltä tuntuviin tilanteisiin, joissa ainoa reaktiosi on ollut jäädä hämmennyksen tai pelon vallassa paikoillesi ihmettelemään juuri tapahtunutta, tai olet hoitanut itsesi pois tilanteesta mahdollisimman nopeasti
ja ihan millä tahansa verukkeella, tai olet sanonut jotakin sellaista, jota olet myöhemmin katunut?

Jatka lukemista ”Pelkän egonsa varassa roikkuva johtaja surkastuu ajan kuluessa omaan pelkuruuteensa”

Uskotko Sinä, että positiivisuus ja hyvyys voivat olla tärkeä osa ongelmanratkaisua?

Voimme saavuttaa sen kaltaisen tilan, jossa on mahdollista löytää ratkaisuja juuri niiden asioiden läpiviemiseen, joilla on kukoistavan tulevaisuutemme kannalta oikeasti merkitystä

Hyvä, että meillä Suomessa käydään keskustelua, otetaan kantaa, kirjoitetaan artikkeleita, julkaistaan lukuisia tieteeseen ja journalismiin perustuvia tutkimuksia, pidetään seminaareja ja debatoidaan monista suurista ja tulevaisuutemme kannalta hyvin kriittisessä asemassa olevista asioista.

Jatka lukemista ”Uskotko Sinä, että positiivisuus ja hyvyys voivat olla tärkeä osa ongelmanratkaisua?”

Autokaupassa kohtaat asiakaspalvelun ja myynnin eliitin – jos vain haluat!

Huippu palvelee Sinua varmasti 🙂

Olen tässä jonkin aikaa lueskellut, välillä kiivaitakin keskusteluja herättäneitä, artikkeleita ja postauksia koskien autoalalla jo ikään kuin normaaleiksi sekä vallitseviksi olosuhteiksi miellettyjä surkeita ja pieleen menneitä asiakaskokemuksia. Etenkin myynti- ja asiakaspalveluhenkilöstöön kohdistuva kritiikki on jälleen nostanut viimeaikoina päätään myös uusien autojen myynnissä.

Jatka lukemista ”Autokaupassa kohtaat asiakaspalvelun ja myynnin eliitin – jos vain haluat!”

”Ketjureaktio: Ajatus – pelon voittaminen – aloitus – heittäytyminen ”

Oikea työntekijä oikeanlaisessa työpaikassa

Lenkkipoluilla on usein tullut mieleeni ajatus, josko kirjoittaisin työhistoriani aikana kertyneiden kokemusteni ja oivallusteni kautta osaksi itseäni juurtuneista ajatusmalleista ja arvoista, jotka ovat toimineet omalla urallani sekä hyvin kannattavina ohjenuorina että eteenpäin työntävinä voimavaroina, tukifunktioina. Juuri niistä itselleni tärkeimmistä, joiden haluan kulkeutuvan mukanani myös tulevaisuudessa.

Jatka lukemista ””Ketjureaktio: Ajatus – pelon voittaminen – aloitus – heittäytyminen ””