Älä missään tapauksessa lue seuraavaa kirjoitustani, jos olet lukenut jo mielestäsi aivan liikaa ja liian monta julkaisua koskien seksuaalista ahdistelua tai hyväksikäyttöä. Tai jos ärsyynnyt naisasioista tai jo pelkästään nimeni näkeminen aiheuttaa sinussa epämiellyttäviä tunteita. Tai varsinkaan siinä tapauksessa, jos et jaksa pitkiä vuodatuksia tai mielestäsi #metoo – kampanjakin oli jo ihan liikaa.
Nyt olen varoittanut joten jos jatkat niin teet sen täysin omalla vastuullasi.
Avainsana: kokemus
Oman elämäni oivallus
Minut on kasvatettu niin, että työ on ollut yksi niistä suurimmista arvoista, jotka meitä ihmisiä määrittelee. Jatka lukemista ”Oman elämäni oivallus”
”Ketjureaktio: Ajatus – pelon voittaminen – aloitus – heittäytyminen ”
Oikea työntekijä oikeanlaisessa työpaikassa
Lenkkipoluilla on usein tullut mieleeni ajatus, josko kirjoittaisin työhistoriani aikana kertyneiden kokemusteni ja oivallusteni kautta osaksi itseäni juurtuneista ajatusmalleista ja arvoista, jotka ovat toimineet omalla urallani sekä hyvin kannattavina ohjenuorina että eteenpäin työntävinä voimavaroina, tukifunktioina. Juuri niistä itselleni tärkeimmistä, joiden haluan kulkeutuvan mukanani myös tulevaisuudessa.
Jatka lukemista ””Ketjureaktio: Ajatus – pelon voittaminen – aloitus – heittäytyminen ””