Älä missään tapauksessa lue seuraavaa kirjoitustani, jos olet lukenut jo mielestäsi aivan liikaa ja liian monta julkaisua koskien seksuaalista ahdistelua tai hyväksikäyttöä. Tai jos ärsyynnyt naisasioista tai jo pelkästään nimeni näkeminen aiheuttaa sinussa epämiellyttäviä tunteita. Tai varsinkaan siinä tapauksessa, jos et jaksa pitkiä vuodatuksia tai mielestäsi #metoo – kampanjakin oli jo ihan liikaa. 
Nyt olen varoittanut joten jos jatkat niin teet sen täysin omalla vastuullasi.

Minusta on nimittäin hyvä asia että aihe on vihdoin pysynyt tapetilla eikä sitä tukahduteta enää hiljaisuudella, vähättelyllä tai vaientamalla. Ja erinomaisen hyvää on se että asian ympärille saadaan ihmisten rohkeita, henkilökohtaisia ja todellisuuteen perustuvia näkökulmia eri suunnista ja kulttuureista, riippumatta siitä mitä ”mieltä” joku yksittäinen henkilö tai jokin ryhmittymä saattaa niistä olla. Pelkillä mielipiteillä kun ei saada aikaan juuri mitään.

Keskustelua seuranneena ainakin itseäni huolestuttaa sellainen seikka, ettei suurella osalla vahvimpien mielipiteiden esittäjistä, tai tämänkin asian yksinkertaistavista politisoijista, tunnu olevan pelkojensa tai vääristyneiden asenteidensa lisäksi jäljellä enää taitoja kommunikoida asiallisesti meitä ympäröivästä todellisuudesta ja siihen liittyvistä muutostarpeista tämän nimenomaisen aiheen osalta.
Kritiikilläni tarkoitan esim. kuuntelua ja keskustelua jonka tarkoituksena on löytää ymmärrys, kertojan omaan kokemukseen perustuvan asiayhteyden ymmärtämistä sekä halukkuutta mieltää tai myöntää tapahtumia todeksi eli nostaa niitä näkyviksi. Ihan siis kognitiivisista taidoista tässä on kysymys, ottamatta kantaa keskustelijoiden ja osapuolten etniseen tai kulttuuriseen taustaan.

Seksuaalisessa ahdistelussa, hyväksikäytössä ja yleisestikin naisen asemaan liittyvissä epäselvyyksissä on kysymys monista ja monisyisistä asioista ja mitä erilaisimmista henkilökohtaisista kokemuksista. Niistä pahimmassa ääripäässä olevista jotka ovat pinnalla juuri nyt ja sellaisista joista on kotimaamme historian havinoissa vaiettu liian kauan ja jopa ihan kuolemaankin saakka. 
Kyse ei siis ole ”viisi minuuttia ja asiat nippuun” – tyyppisestä pikkuasiasta, vaan nyt on korkea aika mahdollistaa sellaisia asenne- ja lakimuutoksia, joita me tämänkaltaisen inhimillisen mutta helvetinmoisen epäkohdan korjaamiseksi tarvitsemme ja tietenkään aikaa enää yhtään enempää tuhlaamatta.

Jotta en olisi vain kärkevillä mielipiteilläni valjastettu pöljä-ääliö, niin kerron jotakin omakohtaista asiaan liittyen:
Luovuin nuorena kahdesta minulle rakkaasta harrastuksestani ihan vaan siksi että keski-ikäinen suomalainen mieshenkilö ja statukseltaan erittäin luotettavana pidetty valmentaja päätti alkaa ahdistella. Sen enempää yksityiskohtia penkomatta, mutta kuitenkin selventääkseni, näissä tapauksissa aikuinen mies halusi aloittaa seurustelusuhteen alaikäisen tytön kanssa, joka satuin olemaan minä. Ja siis kahdessa eri tapauksessa. Tuloksena Suomen erään mailapelin tuleva naisten maajoukkue jäi hetkellisesti yhtä pelaajaa vaille ja sukellusvarusteet jäivät kauppaan sekä itse selvisin onneksi säikähdyksellä ja ahdistuksella, vaikkakin jäi minulle kokemistani tapauksista joksikin aikaa muistoksi alistettu ja epämääräisen syyllinen olo. Mutta ei niistä eikä sellaisista silloin vielä 90 – luvun alkupuolellakaan tapahtuneista puhuttu saati osattu niitä käsitellä, kun mitään varsinaista ”näkyvää tai ääneen lausuttua ongelmaa” ei ollut.

Ainoastaan rakentavalla keskustelulla, avoimuudella, ymmärryksellä, egojen riisumisella ja lopulta päätöksiä tekemällä päästään vihdoin tässäkin eteenpäin – kohti entistä parempia ja turvallisempia aikoja.