Katselen sinua ja kuulen kuinka yrität kertoa tärkeyksiä. Kuuntelen lauseitasi ja ymmärrän ettet kerro mitään suoraan.
Et pyydä, et välitä etkä kaipaa.
Ajattelet syviä ja luulet että muutkin. Odotat vastauksia koska luulet jo kertoneesi kaiken.
Eivät ajattele, eivät ymmärrä sinua, eivätkä vastaa sillä sinä kerrot kaiken sivulauseissa.
Katselen sinua ja näen että yrität etsiä yhteyttä. Seuraan katsettasi ja huomaan että se kääntyy aina pois juuri ennen kohtaamista.
Tunnet suuria ja luulet että muutkin. Toivot silmiesi löytävän vastaparin koska luulet katsoneesi suoraan kohti.
Eivät tunne, eivät näe sinua, eivätkä katso takaisin sillä sinä katsot itse sivusilmällä.
Aikaa on kulunut riittävän kauan, sillä sinä olet minä nyt.
Vuosikymmenten jälkeen uskallat puhua kokonaisilla lauseilla. Uskallat pyytää, välittää ja kaivata. Ja nyt katsot suoraan silmiin.
Olen hyvin tietoinen siitä, että saatan vahingossa loukata jotakuta jollakin, mitä sanon, teen tai tavallani toimia tai vaan olla ja elää..
Sanoit minulle kauan sitten hymyillen,
Pakopaikka..
Satumaisema 