Minut on kasvatettu niin, että työ on ollut yksi niistä suurimmista arvoista, jotka meitä ihmisiä määrittelee. Jatka lukemista ”Oman elämäni oivallus”
Avainsana: kiusaaminen
Pelkän egonsa varassa roikkuva johtaja surkastuu ajan kuluessa omaan pelkuruuteensa
Koska meneillään oleva ajanjakso on aiheesta keskustelulle suotuisa, päätin sen pintaa hieman raapaista
Oletko työelämässä törmännyt ikäviltä tuntuviin tilanteisiin, joissa ainoa reaktiosi on ollut jäädä hämmennyksen tai pelon vallassa paikoillesi ihmettelemään juuri tapahtunutta, tai olet hoitanut itsesi pois tilanteesta mahdollisimman nopeasti
ja ihan millä tahansa verukkeella, tai olet sanonut jotakin sellaista, jota olet myöhemmin katunut?
Uskotko Sinä, että positiivisuus ja hyvyys voivat olla tärkeä osa ongelmanratkaisua?
Voimme saavuttaa sen kaltaisen tilan, jossa on mahdollista löytää ratkaisuja juuri niiden asioiden läpiviemiseen, joilla on kukoistavan tulevaisuutemme kannalta oikeasti merkitystä
Hyvä, että meillä Suomessa käydään keskustelua, otetaan kantaa, kirjoitetaan artikkeleita, julkaistaan lukuisia tieteeseen ja journalismiin perustuvia tutkimuksia, pidetään seminaareja ja debatoidaan monista suurista ja tulevaisuutemme kannalta hyvin kriittisessä asemassa olevista asioista.
Huumoriin kiedottu loukkaus
Lukiessani psykoterapeutti Maaret Kallion tuntoja hänen saatuaan Ylioppilaslehdeltä
”lahjaksi” dildon, jonka mukana oli huomaavaisesti toimitettu myös käyttöohjeet, minua kouraisi. Miksi?