Lukiessani psykoterapeutti Maaret Kallion tuntoja hänen saatuaan Ylioppilaslehdeltä
”lahjaksi” dildon, jonka mukana oli huomaavaisesti toimitettu myös käyttöohjeet, minua kouraisi. Miksi?

Siksi, että kysymyksessä oli puolustelu-kirjelmän mukaan huumori.
Ja eritoten siksi, että olen itse kokenut hieman samankaltaista seksiin ja seksuaalisuuteen liittyvää ”huumoria” yhtenä satuttamisen työkaluna, erään jo onneksi kauas taakseni jääneen ex-kollegan toimesta.
Se kun on niin henkilökohtaista tuo seksuaalisuus ja iso osa meidän ihmisten elämää.

Ei minusta huumorissa sinänsä mitään vikaa ole, päinvastoin!
Ja varsinkin, jos tuntee huumorinsa kohteen, tietää mitä hän on kokenut ja ymmärtää käsityksen hyvästä ajoituksesta, niin voi ehdottomasti piristää tämän individuaalin arkea kunnon vitsin-murjaisulla tai yllätys-huumori-lahjalla.

Silti, huumorin taakse ei kuitenkaan saisi piilottaa julmuutta.

Pahimmillaan loukkaus huumoriin kiedottuna saattaa olla todella nöyryyttävä kokemus. Asiayhteys ei nimittäin välttämättä aukea kaikille paikallaolijoille samanlaisena ja huumorin kohde saattaa tuntea käsittämättömän suurta tuskaa samalla, kun nauraa tilanteessa muiden mukana.

Olihan kyseessä huumori, olihan.. enkä minä halua olla tosikko ja ilonpilaaja.