Missä jokin loppuu ja toinen alkaa?

Jokaisella tarinoistamme on valonsa varjoineen, nautintonsa kärsimyksineen, rakkautensa vastavoimineen ja lopulta sielu, joka värisee … alku ja loppu. Tämä on yksi tarinoistani, tai oikeammin vain eräs osa siitä.

”Voinko soittaa?” Tekstiviestini oli juuri lähtenyt matkaan ja jäin hermostuneena tuijottamaan puhelimeni näyttöä. Ajatukseni ryntäsivät saman tien tutulle kierrokselleen jo moneen kertaan läpikäytyä kysymyspatteristoa; Oletkos nyt aivan varma, mitä olet tekemässä? Mitäs, jos olet ymmärtänyt täysin väärin? Tiedäthän, että tässä on nyt tosi kyseessä, ja ihan älytön riski?
Vain parin minuutin kuluttua saapui vastaus ”Soita toki”, ja hengähdin sydän sykähtyneenä myöhäistä kesäiltaa syvälle sisääni. Olin rakastunut.


Olimme tunteneet toisemme jo muutaman kuukauden ajan ja olin tykästynyt häneen heti, virallisesta ensitapaamisestamme lähtien. Hän hymyili, kunnioitti ympärillään olevia ja hänellä oli lämmin katse. Olin seurannut, kuinka hän teki töitä kovassa työympäristössä rautaisella ammattitaidollaan osaten samalla tehdä monimutkaisesta ymmärrettävää ja saaden ihmiset tuntemaan itsensä arvokkaiksi luottaen heidän osaamiseensa.
Nämä olivat piirteitä, joihin hänessä ihastuin. Ihastukseni muuttui yhä syvemmäksi seuraavien kuukausien aikana, kun opin tuntemaan hänet paremmin. Lounastimme usein yhdessä ja pian keskustelumme aiheet karkailivat elämästä kuolemaan, saavutuksista menetyksiin sekä tulevaisuuden unelmiin. Kesän lämpö kuljetti meidät joskus meren äärelle, jossa vain katselimme kauas ulapalle, tiedostimme toistemme läsnäolon ja puhuimme hiljaa haaveista.
Itse olin ajautunut edellisten vuosien saattelemana tilanteeseen, jossa pitkä parisuhteeni oli väistämättä tullut tiensä päähän. Elämässäni tärkeimmiksi olivat muodostuneet työnteko sekä muutama läheinen ihmissuhde. Minun mieleni oli jo pitkään täyttynyt etupäässä yritysmaailman strategioista, vuosisuunnitelmista ja liiketoiminnallisista lainalaisuuksista, johon kuului myös olla tavoitettavissa lähes koko ajan. Se oli elämää, josta sain kaiken ilon ja täyttymyksen, ja jossa olin mukana koko sydämestäni. Sitä paitsi olin ollut jo varma siitä, että rakkaus oli vain mielen tuottama harha yhtenä kestämisen keinoista ja jotakin sellaista, josta haaveiluun nykykiireisellä ja hyvin pärjäävällä ei ollut aikaa haaskattavana.


Tuona kauniina heinäkuisena myöhäisiltana, katsellessani varpaitteni kastuvan kasteisessa ruohikossa ja harkitessani tekstiviestin lähettämistä, en vielä tiennyt että käynnistäisin samalla yhden elämäni suurimmista taisteluista. Taistelun, jossa tulisin rakkauden vuoksi luopumaan paljosta: joistakin aiemmin tärkeiksi kokemistani ihmissuhteista, työtovereista ja lopulta myös siihenastisesta urastani.
Ja vaikka olisinkin tiennyt, ei se olisi enää estänyt minua soittamasta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s