Minulla on vapaus muokata omaa todellisuuttani melko helposti: Voin halutessani matkustella, lukea, surffata aalloilla tai netissä, tubettaa, lukea tai kirjoittaa blogia, musisoida, soittaa ystävälle, halia ja suukottaa, lähteä lenkille tai kokkailla jonkin pikkuketterän reseptin tahdissa samalla nautiskellen burgundilaista..
Heijastinliivi-työmies, kasvot likaisena, ylitti laahustaen tien vihreiden palaessa.
Työn raskaan uuvuttamana hän kulki kenties kohti seuraavaa työn sarkaa.
Joku toinen painoi väsyneenä kaasujalkaa vanhan Opelin ohjaamossa, toivoen olevansa jo kohta kotona perheensä luona.
Viimeinen..
Elämääni on mahtunut paljon viimeisiä, joiden jälkeen olen aina jättänyt jollakin tapaa niille hyvästit.
Joko tiedostaen tai tiedostamattani.
Viimeinen katse, hymy, kirje, kädenpuristus, sointu, halaus, sana, matka, niitti, pisara, yhteinen hetki, laulu, pala suklaata..
Tänään hyvästelen jälleen yhden viimeiseni ja jätän seuraavalle tilaa.
Pakopaikka..
Rauhallisella henkäyksellä koko keho täyteen ilmaa.
Sukellus pinnan alle kylmään ja pimeään syvyyteen..
Paksun jääkerroksen alle yhä syvemmälle, jossa voi aistia enää vain oman sydämensä sykkeen, meren kohinan ja helpotuksen tunteen.
Turvallisuuden.
Vapaapudotus..
Hyppy ennalta arvaamattomaan pelottaa.
Joka kerta.
Lopputulema on hyhmäisenä jossakin,
utuisen näkymän takana piilossa
ja täysin koskemattomissa..
Olen hypännyt monesti,
enkä kai koskaan lakkaa hyppäämästä.
Nukkavieru..
Jos kuljemme läpi suurten myrskyjen, niin miten ihmeessä joku voi edes kuvitella, että olisimme ennallamme.
Että mikään ei olisi meissä muuttunut.
Korpipolulla käveli kaksi ihmisen lasta..
Surulla ja epäuskolla oli jutustelussa sijansa.
Mutta me olimme terveitä, turvassa ja rauhassa.
Joskus sukeltelen sinisävyisen sieluni syvissä vesissä..
Annan välillä pohjavirran viedä, vapaasti keinuttaa kehoni paikkoihin, jossa en ole koskaan käynyt..
Hyräillen korkeankaunista säveltä, kuljen yhä kauemmas ja kauemmas..
Siellä sanoja ei tarvita eikä niillä ole merkitystä.
Olevaisuuteni jokainen kohta palaa halusta tuntea värisevän sieluni laulun, aina sen kauneimman..
Juuri nyt, tänä nimenomaisena ajanjaksona ihmisen historiassa, meidän jokaisen on mahdollista tutkiskella laajemmin omaa lajiamme, mieltämme ja käyttäytymistämme kuin koskaan aiemmin.
Jatka lukemista ”Ne toiset, joita emme syystä tai toisesta kohtaa”
Syksy vastaa äkäisesti takaisin ikkunasta.
Minä iloitsen ihmisessä, ihmisestä, ihmiselle.
Ei minunkaan tarvitse aina hymyillä,
vaikka olen onnellinen.
Satumaisema 